SUOMALAISUUS |
SIVUSTOJEN LUKIJALLE |
||
Minä ja sukuni Kotini pohjapiirros Vanha esine kertoo![]() Entisajan koulussa![]() Yhteystiedot |
Minä ja sukuni ![]() Kurkelan koulussa ensimmäisellä luokalla ryhdyttiin kevätlukukauden alussa 2002 etsimään omaa paikkaa ihmiskunnan katkeamattomassa virrassa. Haluttiin saada joitakin vastauksia yllä oleviin kysymyksiin. Ryhdyttiin sukututkijoiksi. Oppilaat tenttasivat vanhempiaan. Lähteistöjä selailtiin. Aihe oli osa laajempaa ”Minä, perheeni, sukuni” –projektia ja liittyi Keravan museon ja Kurkelan ala-asteen yhteishankkeeseen "Museo oppimiskeskuksena". Kirjallisina lähteinä käytettiin: Suomalaiset sukunimet, Mikkonen, Paikkanen, WG 1993 ja Suomen kielen sanakirjat, osa 6, Suomalainen nimikirja, Otava 1984 Kotini pohjapiirros ![]() Kolmannen luokan kaikki oppilaat piirsivät kolme eri pohjapiirrosta, oman sekä äidin tai isän ja isovanhempien lapsuudenkodit. Moni pohjapiirros syntyi puhelinkeskusteluiden ja vanhempien avustuksella. Lopuksi teimme taululle havaintoja pohjapiirroksista. Laskimme erilaisia lukumääriä jne. Tutkijoita oli 30 ja tutkittavia koteja liki 120. Osa vanhemmista tai perheistä asui lapsuutensa isovanhempien kodissa edelleen. Suurin osa oli vaihtanut kotia moneenkin kertaan. Osoittautui, että monet käsitteet olivat lapsille outoja. Syntyi paljon keskustelua. Vanha esine kertoo Flash 854kt![]() Vanhalla esineellä saattaa olla uskomaton tarina "kerrottavanaan". Esine on saattanut kulkea pirkiäkin matkoja omistajansa taskussa tai matkalaukussa paikasta ja seikkailusta toiseen. Neljännen luokan oppilaat saivat tehtäväkseen etsiä kotoaan jonkin vanhan esineen ja kysyä esineen alkuperäiseltä omistajalta tai jotakulta muulta esineensä liittyviä tarinoita. Aikamatka entisajan kouluun ![]() Aikamatkamme vanhanajan kouluun oli oppilaista varmasti yksi hauskimmista tapahtumistamme, koska kadulla vastaan tulevat oppilaat kyselevät jatkuvasti, että "koska me taas jatkamme sitä kivaa juttua". Viikon kestävän oppimisjakson aikana olikin monenlaista mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä: luentoja, historiallisia kävelykierroksia, liikuntaa, käsitöitä, kirjoittamista, laskentoa, biologiaa, juhla yms. |
||