Aikamatkamme vanhanajan kouluun oli oppilaista varmasti yksi hauskimmista tapahtumistamme, koska kadulla vastaan tulevat oppilaat kyselevät jatkuvasti, että "koska me taas jatkamme sitä kivaa juttua". Viikon kestävän oppimisjakson aikana olikin monenlaista mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä: luentoja, historiallisia kävelykierroksia, liikuntaa, käsitöitä, kirjoittamista, laskentoa, biologiaa, juhla yms.

Etukäteen toivoimme, että lapset muistelisivat yhdessä vanhempien, isovanhempien ja sisarusten kanssa vanhoja kouluaikoja ja vertailisivat niitä nykyisiin. Mikä oli missäkin ajassa hyvää ja huonoa, mikä on muuttunut jne. Lisäksi toivoimme kodeista lainaksi vanhoja koulukirjoja, todistuksia, luokkakuvia, koulukäsitöitä ja kaikkea muutakin, mitä perheissä oli säilynyt muistoina edellisten sukupolvien koulunkäynnistä.

Käsitöissä teimme 1950-60 –luvun koululaisten vielä hyvin muistamia mustekynänpyyhkimiä ja muitakin entisajan koulupoikien ja tyttöjen käsitöitä, kuten esimerkiksi se ennen niin välttämättömän ruokaliinan. Kanavakankainen ruokaliina valmistui paljon nopeammin – ja suuremmalla innolla - nykyajan lapsilta kuin itse sen kimpussa kuukausia aikoinaan ähertäneeltä. Vain opettaja Mikko Raunio haavoittui tässä projektissa iskettyään itseään saksilla käteen…

Koska meillä oli kynänpyyhkimet tehtyinä, opettelimme tietysti kirjoittamaan oikealla entisajan puuvartisella mustekynällä ja muutama mustepullo kaatui, kuten asiaan kuuluukin. Harjoiteltiin myös fraktuuralla kirjoitetun tekstin lukemista ja muuta mielenkiintoista Viikon aluksi Leena kertoi vanhanajan koulunkäynnistä oppilaille. Viides- ja kuudesluokkalaisten kanssa perehdyttiin aiheeseen perusteellisemmin Turun koulusta lähtien, pienimpien kanssa katseltiin Koiramäki-kirjasta, miten siinä oli kuvattu vanhaa koulua.

Tiistaina kaikki luokat kävivät "kulttuurikierroksella" koulun lähiympäristössä. Perehdyimme siihen, mistä on löytynyt kivikautinen asuinpaikka, missä vanhimmat torpat olivat joskus aikoinaan olleet ja miltä Kurkelan koulun lähiympäristö näytti ennen sodanjälkeisten rakennusten ja koulun tuloa. Keskiviikkona leikimme koulun pihalla vanhoja perinneleikkejä. Kävelimme puujaloilla (koulun mestariksi osoittautui opettaja Tarja Peisa), järjestimme pussijuoksukilpailut ja opettaja Salla Peltolan johti Hura hura häitä –leikkiä. Se kaikuikin koko loppuviikon välitunneilla ja myös pojat olivat innolla mukana.

Viikon lopuksi koko koulun henkilökunta ja oppilaat näyttelivät entisajan koulunkäyntiä. Silloin myös kaikki pukeutuivat vanhanajan hengen mukaisesti. Tytöillä oli mekko tai hame ja esiliina. Tyttöjen hiukset olivat tiukasti kiinni leteillä. Pojat laittoivat napillisen paitapuseron (esim. ruudullinen flanellipaita) tai villapaidan, housut tai polvihousut (ei farkkuja eikä verkkareita) sekä henkselit tai olkaimet. Myös opettajat olivat tyylikkäitä puvuissaan ja opettajattarilla oli pitkät mekot. Perjantaina kouluruokailukin järjestettiin vanhanaikaisesti. Koulu tarjosi mannavelliä ja kotoa tuotiin pari voileipää voipaperissa ja lasipullossa maitoa tai mehua. Oli todella hauskaa havaita, miten paljon kodeissa oli panostettu oppilaiden vaatteisiin; jollekin oli haettu enon polvihousut Kuusamosta ja olipa joku kätevä mummo tai äiti ommellutkin vaatteita varten vasten juhlamme takia.

Juhla olikin arvokas tilaisuus, jossa esitettiin perinteistä koulujuhlaohjelmaa. Opettaja Mikko Raunio piti asiaan kuuluvan isänmaallisen puheen ja kuudesluokkalaiset esittivät kohtauksen Seitsemästä veljeksestä lukkarinkoulussa. Juhlassa valittiin myös Neiti Aika ja Mister Menneisyys. Vanhemmat ja muutkin keravalaiset tulivat mukaan seuraamaan päivän kulkua ja tutustumaan näyttelyymme. Näyttely koottiin koulun oppilaiden kotoa tuomista entisajan kouluun liittyvistä esineistä ja sitä täydennettiin Keravan museon avustuksella.

Näyttely olikin varsinainen menestys – tavaraa tuli kodeista tulvimalla kiertokoulutodistuksista ja vanhoista latinan vihkoista kasvioihin ja eri-ikäisiin koulukäsitöihin asti niin, että kaikki näyttelypaikat loppuivat! Emme olleet ollenkaan varautuneet moiseen esinemäärään, koska Kurkela on varsin nuorta asuntoaluetta ja luulimme, ettei tämän tyyppistä esineistöä täältä löydy! Historian siipien havina kerrankin tuntui kuuluvan ihan oikeasti.