MONIKULTTUURISUUS |
|||
Romaanit Saamelaiset Suomen ruotsalaiset![]() Yhteystiedot |
Romaanit![]() ![]() Kurkelan koulun ja Keravan museon tämän syksyn yhteisprojekti on suomalaisiin vähemmistökulttuureihin tutustuminen. Aihe liittyy sopivasti koulun monipuoliseen kansainvälisyyskasvatukseen ja samalla mahdollisuuksien mukaan tutustutaan aiheisiin keravalaisen aineiston osalta. Lokakuun teeman oli romanikulttuuri. Valitettavasti Keravan museon varastoista löytyi vain kaksi valokuvaa "mustalaisleiristä" Keravan keskustassa vuonna 1907. Tämä puute paikattiin lainaamalla Museovirastosta Kira Lumbergin kokoama valokuvanäyttely yhden romaniperheen vaiheista 1950-luvun alusta 1990-luvulle. Teemaan liittyen koulussa myös luettiin romanisatuja ja tutustutaan romanimusiikkiin opettaja Salla Peltolan johdolla... Saamelaiset ![]() Aikamatkamme vanhanajan kouluun oli oppilaista varmasti yksi hauskimmista tapahtumistamme, koska kadulla vastaan tulevat oppilaat kyselevät jatkuvasti, että "koska me taas jatkamme sitä kivaa juttua". Viikon kestävän oppimisjakson aikana olikin monenlaista mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä: luentoja, historiallisia kävelykierroksia, liikuntaa, käsitöitä, kirjoittamista, laskentoa, biologiaa, juhla yms. linkki Suomen ruotsalaiset ![]() Aikamatkamme vanhanajan kouluun oli oppilaista varmasti yksi hauskimmista tapahtumistamme, koska kadulla vastaan tulevat oppilaat kyselevät jatkuvasti, että "koska me taas jatkamme sitä kivaa juttua". Viikon kestävän oppimisjakson aikana olikin monenlaista mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä: luentoja, historiallisia kävelykierroksia, liikuntaa, käsitöitä, kirjoittamista, laskentoa, biologiaa, juhla yms. linkki |
||